sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Panimosta pamahtaa: Kievari Portteri

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas nauratti internetiä 2000-luvun alkupuolella, kun tehtaalle haettiin elintarvikealan insinööriä vastaamaan oluen valmistuksesta. Työministeriön sivuilla ollut ilmoitus alkoi sanoilla: "Päätyönäsi on Kukon paneminen.". Mitä sitä kiertelemään kun kyse on panemisesta!

Sittemmin tämä maanmainio panimo on alkanut panna korkeatasoisia premium-oluita (vaikka ei bulkki-Kukkokaan hullumpaa ole). Kievarin perheeseen tutustuin muutama vuosi sitten Uuden Apteekin tiskillä Turussa, jossa kollega usutti tilaamaan Kievari Humalaisen kolmannen osapuolen laskuun. Se oli menoa. Kerrankin suomalaista vaaleaa olutta, jossa on kunnolla humalaa!

Kievari Portterin ostin silti pelonsekaisessa tunnetilassa. Portteri on engelsmannien taidonnäyte, eikä sitä ole osattu meillä panna. Perinteinen Koffin Portteri menettelee, vaikka on liian siirappinen ja karamellimainen. Kunnon portteri on vahvaa, humalaista ja kuivaa!

Kievari Portteri antaa kunnolla vastapalloon. Vaahto on rumaa, likaisenruskeaa ja isokuplaista, vähän kuin joku olisi rojahtanut kylpyyn suoraan kertausharjoituksista. Mutta maku antaa kaikkensa, eikä se ole vähän. Kuiva paahteisuus miellyttää kitalakea, humalan katkeruuden tuntee. Maku on ryhdikkään kuiva, eikä lainkaan mallasleipäisen makea, saati imelä. Tätä portteria siemailee mielellään.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas (Suomi)
Tyyppi: stout/porter
Vääntöä: 6,5 %
Hinta: 3,48 € / 0,5 l (Alko)
Kolmella sanalla: Ei uskoisi suomalaiseksi



tiistai 13. maaliskuuta 2012

Satumainen sattumapiiras

"Jos ette enää muuta keksi, niin ampukaa niitä panssarivaunuja vaikka rynkkärillä. Niistä voi tuurilla hajota jotain elektroniikkaa". Tällaisen vinkin antoi RUK:n panssaritorjuntakomppanian yliluutnantti maastoharjoituksessa Haminassa kesällä 1995. Oli se luojan lykky, että ei tullut sotaa.

Keittiösotiin opetus kyllä pätee. Jos eteen tulee täysin toivoton tilanne, kannattaa sulkea silmät ja sotkea sokkona. Parhaimmillaan tuloksena on jotakin, mistä tulee uusi bravuurisi. Oheinen piiras on tästä hyvä esimerkki. Piti saada nopeasti iltapalaa eilisen tähteistä (lohi) ja parista julmetussa kiireessä ensimmäisenä kouraan osuneesta ruokakermapurkista. Lopputuloksena on todella miellyttävä maku, jossa sipulin kirpeys yhdistyy Auran pehmeyteen tavalla, jonka jäljittely tuoreella sipulilla ja homejuustoklöntillä olisi satumaista sattumaa.

Piiraiden salaisuus on hyvässä pohjatyössä, sillä mikään ei pilaa piirasta niin kuin ällövetelä pullapohja. Munamaitosotkujen sijaan kannattaa turvautua muniin ja ruokakermaan tai pieneen loraukseen aitoa kermaa. Piiraan ei tarvitse muistuttaa uuniin sukeltaessaan uppoamisensa partaalla olevaa Atlantista. Täytteet saavat pullistella kermaisen pinnan alla hillityn vuoriston lailla. Ota myös todesta Hellasoturin piiraspohjan valmistusniksit. Okei, kuulostaahan se typerältä jäädyttää raaka taikina pakastimessa, mutta valmis piiras kiittää ja piirasvieras kumartaa. 


Sipulivarkaan lohipiiras

pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä
suolaa

täyte:
n. 150 g lämminsavustettua lohta
1 prk ananasmurskaa
2,5 dl Valion Aura-ruokakermaa
2,5 dl Valion Kolme sipulia -ruokakermaa
2 munaa
mustapippuria
suolaa

Sulata voi isossa muovikulhossa mikroaaltouunissa. Minuutti täydellä teholla voi olla liikaa. Lisää vehnäjauhot, vesi ja ripaus suolaa. Vaivaa taikina käsin kimmoisaksi palleroksi. Jos se tahmaa sormiin, lisää hiukan jauhoja. Painele taikina kädelläsi tasaiseksi pyöreään normaalikokoiseen piirasvuokaan. Älä jätä reunuksia. Pistele pohjaan haarukalla noin 15 reikää ja työnnä vuoka pakastimeen. Anna sen kylmetä puoli tuntia.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Paista kylmennyttä pohjaa vuoassa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Valuta ananasmurskaa lävikössä noin viisi minuuttia. Sekoita kulhossa ruokakermat, kananmunat, suola ja myllystä kuusi kierrosta mustapippuria. Hienonna lohi haarukalla painelemalla ja nypi ruodot pois. Levitä piiraan pohjalle lohi ja ananasmurska. Kaada ruokakermaseos päälle tasaisesti. Jos seos ei peitä koko piirasta, avita aukkokohtia lusikalla.

Paista piirasta 250 asteessa noin 20 minuuttia. Ota pois ja vie jäähtymään muutamaksi tunniksi esimerkiksi ulkoilmaan parvekkeelle tai terassille. Jos sattuu olemaan helle, anna piiraan jäähtyä huoneenlämmössä ja laita lopuksi jääkaappiin. Piiras on herkullisimmillaan kylmänviileänä.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Grissinit (siis mitkä!?)

Oletko koskaan miettinyt, mitä Don Papa törkkii punaviinilasiinsa kattoterassilla Salernon mustassa yössä?

Ei se mitään.

Italialaiset ovat hellan ääressä neroja (mutta sodat ovat toinen juttu). Italialaisen ruoan ainekset ovat lakoniset, valmistaminen vaatii parit-kolmet kommervenkit. Grissinit ovat hyvä esimerkki. Puuduttavan yksinkertaisista aineksista syntyy mehevänkuohkeita herkkuja, jollaisia ei saa edes ravintolasta. Syynä on se, että grissinit elävät vain hetken, ne on syötävä heti. Kotirintamallani näitä sanotaan "leipätikuiksi". En useinkaan edes ehdi sanoa leipätikku, kun pelti jo ammottaa tyhjyyttään. Näin kävi tätä kirjoitusta funteeratessakin.

Grissinit ovat helppo, nopea ja takuuvarma ratkaisu illanistuijaisiin, lasten kekkereihin tai hätätilanteeseen, jossa jääkaapissa on puoli kiloa tsatsikia vailla päämäärää. Grissinit voi mainiosti myös popsia sellaisenaan, kovien juustojen kanssa tai dippailla mihin hyvänsä.


Kunnolliset grissinit

4,5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
2 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
kylmäpuristettua oliiviöljyä
sormisuolaa

Mittaa jauhot kulhoon, jonka halkaisija on sellainen että talouskelmu yltää leveydeltään reunasta reunaan. Lisää kuivahiiva, sokeri ja suola. Sekoita. Lisää 2 dl ruumiinlämpöistä vettä (sillä jos vesi on liian kuumaa, ei hiiva toimi ja homma on förbi) ja kolme reiluhkoa lorausta oliiviöljyä. Sekoita kiivaasti puulastalla. Kun taikina alkaa muotoutua, vaivaa se käsin kimmoisaksi ja pehmeäksi. Levitä kulhon päälle talouskelmua ilmatiiviisti. Laita kulho tiskialtaaseen, tulppa kiinni ja laske altaaseen niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee. Vettä on riittävästi kun kulho irtoaa pohjasta ja kelluu. Anna taikinan kohota noin tunti.

Heitä kohonneen taikinan päälle kourallinen vehnäjauhoja ja puristele taikinasta ilmakuplat pois. Kun pikku poksahtelua ei enää kuulu, olet onnistunut. Muovaa taikinasta yksi pitkulainen ja tasapäinen pötkylä ja jaa se kolmeen osaan. Ota yksi taikinapallo, muovaa siitä noin 25-senttinen pötkö ja jaa se viiteen suunnilleen yhtä suureen osaan (kuten kuvassa). Ota yksi pikkupalanen kevyesti jauhotettujen kämmentesi väliin ja hiero se nopeilla liikkeillä pitkulaiseksi. Muutaman vedon jälkeen taikinan alaosa valahtaa killumaan alas, jolloin käännät sen ympäri ja toistat liikkeen. Pidä taikinan pää aina näkyvissä kämmentesi reunan yläpuolella. Jos taikina alkaa tahmata käsiin, jauhota kevyesti ja jatka. Jos joistain grissineistä tulee pitkiä ja paksuja ja joistain lyhyitä ja paksuja, älä välitä siitä. Sellaisia ihmisetkin ovat.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Asettele grissinit uunipellille leivinpaperin päälle kylki kylkeen. Ripsottele grissinien päälle kylmää vettä siten, että laitat kätesi vesihanan alle ja roiskuttelet sormillasi ympäriämpäri. Tee tämä neljästi ja aloita joka kerta pellin eri kulmasta. Ripsauta grissinien päälle lopuksi noin neljä hyppysellistä sormisuolaa. Paista grissinit uunissa vähän keskitason yläpuolella 15 minuuttia ja lopuksi 5 minuuttia grillivastuksella. Jos sellaista ei ole, unohda (grillivastuksella tulee vain vähän kauniimpi väri).

Erottele kypsät grissinit nuolimella tai veitsellä ja anna jäähtyä pellillä muutama minuutti. Syö. Jos grissinejä jää yli, sulje ne ilmatiiviiseen muovipussiin. Muutoin sinulla on aamulla juuri sellaisia puisevan kovia grissinejä, joita kaupassa myydään dippiherkkuina.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Panimosta pamahtaa: Khukuri

Kun marketin hyllyllä jököttää pullo nepalilaiseksi väitettyä olutta, niin pakkohan sitä on ostaa. Etikettiin painettu eristäytyneen vuoristovaltion kielekkeinen lippu muistuttaa lähinnä salaseuran viiriä. Vuoteen 1920 asti maan laki velvoitti kuolleen miehen lesken heittäytymään elävänä hautaroviolle. Ain't marriage hell!

Nepal on tunnettu lähinnä Mount Everestistä ja pelottomista gurkhasotilaista, jotka brittiarmeija työnsi paikkoihin jonne Lancasterin pojat eivät uskaltaneet mennä. Oluen nimi juontaa etikettiin kökösti piirretystä kaarevateräisestä veitsestä, joilla gurkhat ratkoivat kaulat niin kilipässeiltä kuin kiinalaisiltakin. Khukuria, eli kukria, pidetään yhtenä maailman parhaimmista taisteluveitsistä.

Valitettavasti murhaterän mukaan nimetty olut sijoittuu asteikon toiseen päähän. Siirtomaaherrojen sateisella kotisaarellaan panema nepalilaisbisse maistuu kurjalta. Ensivaikutelma on vetisen raikas, mutta kitalakeen loiskahtaa ryhditön bulkkilager jossa on kirpeän ummehtunut sivumaku. Panosammion laidalle lienee stopannut kuselle jakki poikineen. Jälkimakua ei ole, joten tympeä tunnelma unohtuu nopeasti.

Panimo: Khukuri Beer Ltd. (Iso-Britannia)
Tyyppi: lager
Vääntöä: 4,7 %
Hinta: 2,25 € / 0,33 l (Citymarket Länsikeskus)
Kolmella sanalla: Mieluummin se veitsi